Miten vaikea on keksiä otsikoita?

Se olo saunan jälkeen, kun rasvaa jalat ja se rasva viilentää sillä lailla hauskasti että jää vielä pitkäksi aikaa vilpoisa olo.

Mie oon kotiutunu toiselta tämän kesän ripareista, huomenna herään taas uuteen sunnuntaihin ja uuteen konfikseen. Ja missaan taas torikirppiksen. Damn it. Tänään vaan olin ja söin ja katoin videoita (koska edelleenkin, Youtube on kaveri) ja olin epäsosiaalinen koska täysi sosiaalisuus, riehuminen ja huutaminen ottaa voimille pidemmän päälle. Koko ensi viikko on vapaata ennen kuin alkaa vielä yksi ripari, joka vedetään taas täysillä läpi.

Katsoin Gilbert Grapen, mutta en sittenkään, koska miut keskeytettiin kahdesti ja en saanut tilaisuutta katsoa sitä loppuun. Mutta huomenna kyllä katson. Se on hyvä, ja Johnny Deppillä on mielettömät hiukset. Oikeesti. Ensin nauroin niille mutta sitten kiinnyin niihin kamalasti. Ja Leonardo DiCaprio vetää roolinsa hirmu hyvin, mie vaan toivon että se ei kuole lopussa. En yhtään tiedä mitä tapahtuu.

Saakeli pitäis laittaa lakanat. Sen aina unohtaa ja tajuaa joskus yöllä. Nojaa, mie aion kuitenkin kihartaa hiukset vielä jollain keinolla, joten mikäs siinä. Miun seinäkello näyttää kymmentä yli kymmenen ja tietokone 22.04. Pöydällä on kasa helmiä. Hyvä.

-i

Me valvottiin yö ulkona.

Kesäyö on täynnä tuoksua. Kaikki jotenkin voimistuu silloin, kukat ja maa.

 

 

 

 
Vesitornin katto, joka on täynnä kaiverruksia, ja jonka yö kasteli. Me hypättiin sillalta katolle. Epäilyttävä grillijono, ja mies, joka suositteli meille veneen valtaamista jokirannasta. Kaupungissa on levotonta porukkaa. Iglujen bongailua ja leikkipuistohetki. Helikopteri. Auringonnousu, sumua ja punaista savua. Lopulta tuli jo aika kylmä ja haukottelin itseni kotiin.

 

En saa aikaan enää mitään tekstiä. Hyvää nukkumista minä.

 

-i

Yksityiskohtia

Ahdistaa pienoisesti, mutta en osaa kertoa syytä. Ehkä on viimein aika rauhoittua muutamaksi päiväksi.

Sateen jäljiltä ruohikko on märkää ja polvet kastuvat. Ikkunasta tulee saunamaista savun hajua.

-i

(PS: Vastaa ylhäällä olevaan kyselyyn, jooko? Totuttelen siihen vielä, mutta saat ihanuusarvonimen jos vastaat)

Lauantaiaamu muuta en tiedä

Ulkona tuulee taas. Mie suunnistan noin puolen tunnin päästä taas kirkolle pienten riparilaisten konfirmaatioon, ensimmäiseen kolmesta tänä kesänä. Ihanaa on jälleen kerran päästä vauhtiin isoshommissa. 

Mie oon aika varma että jossain täällä asustaa hiiriä. Kun on tarpeeksi pitkään hiljaa niin alkaa kuulua pientä töminää ja rapinaa nurkista. Tai ehkä ne on vauvvamajavia, en mie tiiä. Jokin kuitenkin rapisee ja mie toivon että se jokin ei ole jättihämähäkki. Tai hämäkäkki. Koska se olis vaan pelottavaa.

Nojoo.

-i

Myrsky

Järvi on muuttunut tummanharmaaksi, melkein mustaksi. Ilmassa on sitä jotakin, en osaa kuvailla. Aurinko paistaa vielä, mutta kohta se on jo piiloutunut tummiin pilviin.

 

Tuuli. Rakastan sitä niin paljon. Se voimistuu koko ajan ja hetkuttelee avuttomia puita, tuntuu kuin se nauraisi niille. Olen aina elänyt tuulessa, olen kasvanut kiinni siihen.

Veden pinta tuntuu nousevan. Järvi aaltoilee vaahtoisena ja iskee kylmästi pinnalle nousevia kiviä lämpimällä vedellään. Lokit vain leijailevat ilmassa, niiden ei tarvitse tehdä mitään.

Koko piha yrittää epätoivoisesti väistellä tuulta, juosta turvaan jonkun suuremman taakse. En mie. Mie istun laiturilla ja nautin, panen tuulelle hanttiin, käsken sitä panemaan paremmaksi. Katson vaahtopäisiä aaltoja ja toivon että joku niistä kasvaisi hyököaalloksi, jotta voisin juosta sitä pakoon.

Kun juoksee myötätuuleen niin kovaa kuin jaloista lähtee, voi melkein kuvitella millaista olisi lentää

Hymyilen tuuleen.

 

-i

30 sekuntia

Are you an average person?

(EDIT: miksi nää videot ei toimi iPadilla?)

(EDITEDIT: Linkkinen)

-i

Olipa kerran

Olipa kerran eräs epätärkeä vuosi, jonka epätärkeän kuukauden epätärkeänä päivänä epätärkeään aikaan, joskus puolenpäivän jälkeen, syntyi otus. Se otus ei ollut kovinkaan tärkeä. Mutta sillä oli puhtoinen sydän ja tutkiskeleva mieli, ja se mietti mielessään miksi se oli syntynyt niin kamalan epätärkeänä niin suureen ja tärkeään maailmaan. Se mietti myös mistä ruoka tulee, koska sillä oli nälkä.

Sillä otuksella oli outo elämä. Ainakin sen omasta mielestä, eihän se ollut elänyt koskaan ennen. Se käveli nopeammin jottei tuntisi kipua jaloissa, muuttui ikkunoiden pesemisestä kokonaan siniharmaaksi ja hymyili vastaantulijoille silmillään.

Eräänä vähän tärkeämpänä päivänä joitakin aikoja otuksen syntymästä, se päätti tulevansa ihmiseksi. Niin se päätti ja niin siitä tuli ihminen. Ja ihminen meni ja käveli nopeammin ja muuttui kokonaan siniharmaaksi ja hymyili silmillään ja opetteli soittamaan trumpettia koska se pystyi. Ei sillä ettei se olisi pystynyt ollessaan otus, mutta tähän mennessä otuksen ruumiinrakennetta ei oltu tarkasti määritelty, joten se ei itsekkään ollut aivan varma pystyikö soittamaan trumpettia aikaisemmin.

Nyt ihminen kuitenkin oli hämmentynyt. Se ei tiennyt mitään elämästä ihmisenä, se ei osannut vastata sellaisiin tarpeellisiin kysymyksiin, kuten minkä ikäinen se oli, joiko se kahvia vai teetä, tai pelkäsikö se käärmeitä vai ei. Ihminen tiesi kyllä suunnilleen minkä ikäinen oli ollut otuksena, mutta otukset eivät ole aivan yhtä tarkkoja yleisten laskusääntöjen kanssa kuin ihmiset. Sen takia otukset ovat yleensä tarkalleen niin vanhoja kuin mihin asti ne osaavat laskea käyttäen kahta käpälää apuna. Ja koska kaikilla otuksilla ei ole edes yhtä omaa käpälää, niiden pitää lainata muilta, ja otuksien käpälissä taas saattaa olla hienoisia eroja, ja lopulta kaikki menevät sekaisin ja juoksentelevat ympäriinsä.

Aikansa juoksenneltuaan ihminen päätti pysähtyä, ja tulla kissanpennuksi. Kaikki pitävät kissanpennuista niin paljon, ettei kukaan kehtaa vaatia niiltä vastauksia liian vaikeisiin kysymyksiin. Ja niin ihmisestä tuli kissanpentu. Kissanpentuna oli mahtavaa, kaikki mitä ikinä se tekikin, oli ihmisten mielestä mielettömän suloista. Tonnikalaa ja sardiineja riitti päivästä toiseen, ja kissanpentu sai kala-allergiastaan huolimatta vaihdettua niitä pimeästi maissintähkiin. Vähitellen kissanpennusta kasvoi kuitenkin kissa. Sitä ei pidetty enää niin söpönä, hyvin kaupaksi menevät kalat vaihtuivat kuiviin naksuihin ja ensimmäisen kerran elämässään kissa tajusi olevansa vanhentunut. Sen jalkoihin koski aina enemmän, siniharmaa ei lähtenyt turkista enää kulumallakaan, vastaantulijat eivät katsoneet sitä silmiin, eikä edes trumpetti soinut niin hyvin kuin aikaisemmin kissatassujen otteessa.

Kissa päätti tulla taas otukseksi. Sen tarinasta oli tullut aivan tarpeeksi pitkä ja sekava. Sitä paitsi otuksena olo muistutti sitä hyvistä kissanpentupäivistä. Ja kissasta tuli otus. Vanhuus kuitenkin seurasi otusta edelleen. Sen epätärkeästä syntymästä oli kulunut jo melkoisen epätärkeä aika. Otus teki vielä yhden päätöksen liittyen kaikkeen epätärkeyteen ja kala-allergiaan ja ikkunanpesuun.

Niin se kuoli päivänä, josta tuli sen elämän tärkein päivä.

-i